Olen muuttanut elämäni aikana yhteensä neljä kertaa - mikä on neljä kertaa liian useasti. En ehkä tiedä mitään stressaavampaa kuin vanhan kodin hajottaminen ja sullominen pahvilaatikoihin, jotka sitten joutuu jälleen purkamaan ja ihmettelemään, miten sekalaisista esinekasoista saisi taas kodinomaisen järjestyksen luotua. Pakko myöntää, olen hieman liiankin tykästynyt rutiineihin, hallittavaan järjestykseen ja pysyvyyteen - muutos toisin sanoen ahdistaa.
Periaatteessa muutos on ihan hyvästä aina välillä, mutta käytännössä asiat ovat hieman toisin. Kaikki tavarat ovat kateissa, kauppaankaan ei löydy ja Turun kirjaston lainakirjat ovat palauttamatta. Noh, ehkä tämä pitää ottaa jonkinlaisena kaaoksensietokokeena, josta selviytymistä voi pitää pienoisena ihmeenä.
Ja onhan tästä muutosta jo nyt oppinut jotain tulevaisuutta ajatellen - alle yksivuotiaan kanssa ei koskaan, siis koskaan, kannata muuttaa kuin äärimmäisessä hädässä.
Onneksi sentään uusi opinahjo tuntuu mielenkiintoiselta ja mielekkäältä. Mukavaa vaihteeksi kirjastoissa juoksemisen sijaan metsästää hengityssuojaimia, pinsettejä, pensseleitä ja hammaslääkärivälineitä. :)
Mutta kaiken kaikkiaan on silti kovin haikea olo, olen asunut aina Turussa, perhe sekä ystävät asuvat suurelta osin Turussa ja elimme kolme onnellista vuotta edellisessä kodissamme. Toivottavasti uudesta Vantaan kodistamme tulee yhtä rakas. Paikka, jota mielellään kutsuu Kodiksi.
Kotitalon ikunassa keväällä 2006.
